Job



Job, 39 luku


"Sinäkö ajat saaliin naarasleijonalle ja tyydytät nuorten leijonain nälän,

Tweet thisPost on Facebook

kun ne kyyristyvät luolissansa ja ovat väijyksissä tiheikössä?

Tweet thisPost on Facebook

Kuka hankkii ravinnon kaarneelle, kun sen poikaset huutavat Jumalan puoleen ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla?


Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?


Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?

Tweet thisPost on Facebook

Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.

Tweet thisPost on Facebook

Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.

Tweet thisPost on Facebook

Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,


sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?


Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;

Tweet thisPost on Facebook

se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.

Tweet thisPost on Facebook

Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?

Tweet thisPost on Facebook

Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?

Tweet thisPost on Facebook

Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?

Tweet thisPost on Facebook

Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?

Tweet thisPost on Facebook

Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?

Tweet thisPost on Facebook

Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.

Tweet thisPost on Facebook

Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.

Tweet thisPost on Facebook

Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.


Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.


Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.

Tweet thisPost on Facebook

Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?

Tweet thisPost on Facebook

Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.

Tweet thisPost on Facebook

Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.


Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.

Tweet thisPost on Facebook

Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.

Tweet thisPost on Facebook

Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.

Tweet thisPost on Facebook

Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.

Tweet thisPost on Facebook

Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?

Tweet thisPost on Facebook

Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?


Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.

Tweet thisPost on Facebook

Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.

Tweet thisPost on Facebook

Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."


Niin Herra vastasi Jobille ja sanoi:

Tweet thisPost on Facebook

"Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!"


Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:


"Katso, minä olen siihen liian halpa; mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni;


kerran minä olen puhunut, enkä enää mitään virka, kahdesti, enkä enää sitä tee."

Tweet thisPost on Facebook






This goes to iframe