Job

"Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa,

minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.

Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?

Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?

Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,

koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,

Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.

Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.

Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?

Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.

Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.

Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:

jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.

Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.

Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.

Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.

Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!

Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.

Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,

ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,

maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."